Simple Question, Simple Answer… Not

Vasta 1950-luvulla tieteentekijöillä oli sekä asianmukaista dataa infrapunasäteilyn absorptiosta että digitaalisia laskentavälineitä, joilla saatettiin käsitellä valtavia laskumääriä. Gilbert N. Plass käytti dataa ja laskukoneita osoittaakseen, että hiilidioksidin lisääminen ilmapilariin nostaisi pintalämpötilaa. Kukaan ei vaan uskonut hänen laskemaansa tarkkaa arvoa (2,5ºC nousu CO2:n määrän tuplautuessa). Kriitikot osoittivat Plassin jättäneen huomiotta monia tärkeitä tapahtumia. Ensinnäkin, jos globaali lämpötila alkaisi nousta, ilmakehä pystyisi sisältämään enemmän vesihöyryä. Sen oma kasvihuonevaikutus lisäisi lämpenemistä entisestään. Toisaalta, he väittivät, enemmän vesihöyryä ilmakehässä tarkoittaisi myös enemmän pilviä, jotka viilentäisivät planeettaa ja hidastaisivat lämpenemistä. Plass tai kukaan muukaan häntä ennen ei ollut yrittänyt lisätä pilvisyyden vaihtelua mukaan laskelmiin. (Yksityiskohtia ja lisätietoja tällä sivustolla.)

Fritz Möller oli seuraava pioneeri, hän suoritti laskelmia, jotka ottivat huomioon lämpötilan kasvun aiheuttaman absoluuttisen kosteuden nousun. Hups… hänen laskelmansa osoittivat valtavan takaisinkytkentäjärjestelmän. Kun kosteus nousisi, vesihöyry lisäisi kasvihuoneilmiötä, ja lämpötila nousisi huikeisiin lukemiin! Tämä outo tulos sai Syokuro Manaben kehittämään realistisemman yksiulotteisen mallin. Hän lisäsi ilmapilariin mekanismin, jolla ylöspäin suuntautuvat konvektiovirtaukset siirtävät lämpöä pois pinnan tasolta. Tämä on yksinkertainen prosessi, jonka lähes kaikki aiemmat laskelmat olivat jättäneet huomioimatta. Ei ollut mikään ihme, että Möllerin laskelmissa maan pinta oli lämmennyt rajattomasti: hänen mallissaan ei ollut otettu huomioon sitä tosiasiaa, että lämmin ilma nousee ylöspäin. Manabe myös loi karkean laskelman pilvien vaikutuksista. Vuoteen 1967 mennessä hän saattoi yhdessä Richard Wetherhaldin kanssa todeta mitä lisääntyvästä hiilidioksidista seuraisi. Heidän mallinsa ennusti että jos CO2 -määrä kaksinkertaistuisi, globaali lämpötila nousisi karkeasti arvioiden kaksi astetta Celsiusta. Tämä oli luultavasti ensimmäinen tutkimus, joka vakuutti monet tieteentekijät siitä, että kasvihuoneilmiö olisi otettava vakavasti. Laskelma oli niinsanotusti “periaatteellinen todiste.”

Manabe-Wetherhaldin paperin näyttäminen vanhemmalle insinöörille, joka vaatii todisteita siitä, että globaalilämpeneminen on ongelma, ei kuitenkaan tekisi tehtäväänsä. Tutkimus antaa vain luonnostelman siitä miten monimutkaisia ja pitkiä laskelmia tavallaan tapahtuu taustalla. Eikä kukaan ottanut tutkimuksen ennusteita täydellisinä ennusteina silloin eikä tänäkään päivänä. Mallissa ei vieläkään otettu huomioon monia tärkeitä tekijöitä. Esimerkiksi vasta 1970-luvulla tieteentekijät huomasivat että heidän tulisi ottaa laskelmissa huomioon myös savun, pölyjen ja muiden ihmisen tuottamien aerosolien vaikutus säteilyyn ja pilvien muodostumiseen, ja niin edelleen…

Kasvihuoneilmiö ei ollut ensimmäinen kerta kun klimatologia törmäsi tähän seinään. Otetaan esimerkiksi yrityksiä laskea pasaatituulien, tärkeän ja yksinkertaisen ilmastoilmiön, olemusta. Sukupolvien ajan teoreetikot yrittivät laskea peruskaavoja, joilla laskea fluidivirtauksia ja lämpösiirtymää pyörivän pallon pinnalla, ja siten tuottaa tarkan selvityksen planeettamme konvektiosolujen ja -tuulien rakennelmasta, parilla rivillä… tai sivulla… tai parilla kymmenellä sivulla. Yritykset aina epäonnistuivat. Vasta laskentakykyisten digitaalisten tietokoneiden yleistyminen 1960-luvulla antoi mahdollisuuden ratkaista tämän ongelman suorittamalla miljoonia numeerisia laskutoimituksia. Jos joku pyytäisi “selityksen” pasaatituulista, viittoisimme ilmaa ja puhuisimme trooppisesta lämpenemisestä, maan pyörimisliikkeestä ja barokliinisesta epästabiiliudesta. Mutta jos meiltä vaaditaan yksityiskohtaisia, numeerisia todistuksia, voimme helposti kaataa eteen kuorma-autollisen tulosteita, joista kaikki aritmeettiset laskutoimitukset käyvät ilmi.

Page 2 of 3 | Previous page | Next page